Kuluttajan loppu Vuosisadan puolivälissä markkinat hiljenevät. Ei ole mainoksia, ei valintoja, ei suostuttelua. "Haluamisen" käsite haalistuu historiaan. Tekoäly on oppinut lukemaan ruokahalun sielua ennen kuin se herää. Heräät ja kahvi on jo keitetty makuun, jonka kehosi kemia ennusti aamunkoitteessa. Soiva musiikki vastaa mielialaasi ennen kuin tunnet sen. Vaatteet ilmestyvät vaatekaappiisi yhdessä yössä, täydellisesti istuvina, algoritmien valitsemina, jotka tuntevat makusi paremmin kuin koskaan. Se ei ole taikuutta. Se on ennustus, joka on jalostettu läheisyydeksi. Tässä uudessa taloudessa tuotanto ei enää seuraa kysyntää. Halu itsessään suunnitellaan, muotoillaan ja toteutuu samaan hengenvetoon. Raja halun ja omistamisen välillä liukenee, kunnes molemmista tulee yksi pehmeä tyydytyksen tunne. Ihmiset lopettavat ostosten tekemisen, ei hillinnän vuoksi, vaan loppuunsaattamisen vuoksi. Valinta vanhenee. Yritykset muuttuvat näkymättömiksi mukavuuden koreografeiksi. Tavoitteena ei ole enää myydä vaan synkronoida. Taloudet toimivat ennakoinnilla, jota ruokkivat niin syvät datameret, että ne sisältävät itse kaipauksen ääriviivat. Ihmismielelle elämä tuntuu saumattomalta, kitkattomalta ja kokonaiselta. Silti jokin katoaa kaupankäynnin melussa. Ilman odottamista, himoa tai unelmointia halun pulssi heikkenee. Takaa-ajo määritteli aikoinaan ihmiskunnan, tarpeen ja täyttymyksen välinen tila oli paikka, jossa mielikuvitus eli. Täydellisessä tehokkuudessa laji löytää hiljaisimman menetyksensä. Kun kaikki saapuu ennen kuin kysymme, kysymykseen siitä, mitä todella haluamme, ei ole enää vastausta.